Sokeritauti ja harmaakaihi koiralla

Diabetes eli sokeritauti on hyvin yleinen hormonaalisairaus koirilla. Diabetes aiheuttaa suurimmalle
osalle koirapotilaista ajan myötä harmaakaihin. Kissoilla diabetes ei aiheuta harmaakaihia.
Diabetesta sairastavilla ihmisillä esiintyvää verkkokalvon rappeumaa ei tavata koirilla eikä kissoilla.

Diabetekseen sairastuneella koiralla silmän sisäinen sokeripitoisuus on poikkeava. Näin tapahtuu,
riippumatta siitä, onko lääkitys tasapainossa tai miten varhain lääkitys on aloitettu sairauden
alkamisesta. Silmän sisäisen sokeriepätasapainon myötä, linssin sisälle alkaa kertyä nestettä, minkä
seurauksena linssi turpoaa ja sen sisälle kehittyy valoa läpipäästämättömiä tiivistymiä. Kehittyy
harmaakaihi eli katarakta. Tiivistymät kasvavat ajan kuluessa johtaen lopulta linssin täydelliseen
samentumiseen eli niin kutsuttuun totaalikataraktaan. Tällöin potilas ei enää näe silmällä.
Muutokset voivat olla nopeita; jopa 24 h kuluessa diabeteksen alkamisesta kaihimuutos voi olla
täydellinen ja potilas on sokeutunut. Jonkinasteisen kaihimuutoksen on todettu kehittyvän 80 % lla
diabeetikoista viimeistään 1,5 vuoden sisällä sairauden alkamisesta. Muutokset ovat aina
molemmissa silmissä, mutta muutokset voivat alkuun olla eriasteisia.

Sen lisäksi, että potilas menettää, pahimmillaan jopa hyvin nopeasti, näkökykynsä, diabeetikon
kaihimuutos ylläpitää silmän sisäistä tulehdusreaktiota nk. suonikalvon tulehdusta jo hyvin
varhaisessa vaiheessa kaihimuutosten alettua. Linssin ympärillä oleva kapseli on kaihimuutosten
takia muuttunut; se ”tihkuu” poikkeavan (kaihiintuneen) linssin sisältöä ympäristöönsä silmän
sisällä. Tästä seuraa silmänsisäinen tulehdusreaktio, eräänlainen ”vierasesinereaktio”; silmä pyrkii
puolustautumaan tulehdusreaktiota vastaan. Tämän tulehdusreaktion hillitseminen lääkityksen
(yleensä silmätipat) avulla on ensisijaisen tärkeää, jotta voimme välttää muiden hankalampien
toissijaisten ongelmien kehittymistä tulehdustilan pahetessa (kuten silmänpainetauti,
verkkokalvon irtaumat jne).

Kaihi ei ole kivulias tila, sen kehittymistä ei voida estää, mutta varhain aloitetulla kontrolloidulla
oikealla lääkityksellä voimme estää toissijaisten kivuliaiden ongelmien kehittymistä. Kaihi on silmän
sisäistä tulehdusreaktiota ylläpitävä ”voima” ja sokeuttavana sairautena pahimmillaan merkittävä
este potilaan täysipainoiselle elämälle.

Tämä aiheuttaa useille potilaille (ja omistajille) eriasteisia ongelmia. Samentuneen linssin
leikkaushoito on varteenotettava hoitomuoto. Kaihileikkauksessa silmän samentunut sisältö
poistetaanfakoemulsiokaatiomenetelmällä ja tilalle asetetaan aina mahdollisuuksien mukaan
keinolinssi. Tällä toimenpiteellä potilaan näkökyky saadaan säilytettyä, lisäksi tulehdusreaktiota
ylläpitävä muutos saadaan hillittyä. Toimenpiteen jälkeen diabeetikoilla jatketaan
tulehdusreaktiota rauhoittavaa lääkitystä (silmätippoja) usein eliniän. Leikkaushoidon ennuste tänä
päivänä on hyvä, potilasseurannassa 2 vuoden kuluttua leikkauksesta yli 90 %lla leikatuista
potilaista näkökyky on edelleen hyvä.

On siis hyvin tärkeää, että diabeetikon silmät tutkitaan huolellisesti säännöllisin väliajoin, jotta
voidaan arvioida silmän tilannetta, hoitovaihtoehtoja ja niiden ennustetta. Silmätutkimuksessa
arvioidaan silmänpohja (jos vielä mahdollista), kaihin eteneminen, silmänpaine, sarveiskalvon ja
sidekalvon kunto sekä kyynelnesteen tuotto. Mitä varhaisemmin aloitettu silmän hoito (silmätipat
± leikkaushoito), sitä parempi ennuste.

Uusien entistä parempien insuliini-hoitojen ja muun kehittyneen tukihoidon avulla diabetekseen
sairastunut koira voi elää täysipainoisen onnellisen elämän jopa 10 v ajan. Silmän terveystilan
säilyttäminen on arvokas osa kokonaishoitoa.

Takaisin verkkoklinikan pääsivulle
Takaisin etusivulle


Artikkelin kirjoittaja: Sari Jalomäki, ELL, pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri, silmätarkastuseläinlääkäri
Artikkelin kirjoitusvuosi: 2008


© 2008 Apex Malmin Eläinklinikka. Lyhyt lainaus artikkelista sallitaan, kun artikkelin kirjoittaja, Malmin Eläinklinikka Apex ja kirjoitusvuosi mainitaan.