Hampaiden kehityshäiriöt

Hypodontia eli muutamien hampaiden synnynnäinen puuttuminen hampaistosta on koiralla
tavallinen löydös. Tavallisimpia puutokset ovat premolaareissa. Jos maitohammas puuttuu,
pysyvääkään hammasta ei ole. Toisaalta puhjenneella maitohampaalla ei joskus ole lainkaan
pysyvää vastinetta.

Ylimääräiset hampaat aiheuttavat enemmän kliinisiä ongelmia. Tavallisimpia seurauksia ovat
purentaongelmat, ahtaat hammasvälit jotka altistavat plakin kertymiselle ja parodontiitille sekä
muiden hampaiden puhkeamisen estyminen, joka taas saattaa johtaa kystanmuodostukseen.
Purentaongelmia ja ahtautta aiheuttavat hampaat tulee poistaa, samoin puhkeamattomat
hampaat, joiden ympärille on muodostunut hammasaihekysta. Puhkeamattomat hampaat voidaan
poistaa myös profylaktisesti.

Kiilteen hypoplasia merkitsee kiilteen epätäydellistä kehittymistä, jonka seurauksena kiillekerros on
normaalia ohuempi ja pehmeämpi. Muutokset voivat olla joko paikallisia tai yleistyneitä ja ne
syntyvät ennen hampaan puhkeamista amelogeneesin aikana. Hampaat saattavat puhjetessaan
näyttää normaaleilta, mutta pehmeä, huokoinen kiille imee nopeasti pigmenttejä esimerkiksi
ruoasta, jolloin vauriot värjäytyvät ja tulevat näkyviin. Maitohampaiden amelogeneesi kestää
tiineysvuorokaudesta 15. elinpäivään, pysyvien hampaiden noin viikon iästä 2,5 kuukauden ikään.

Yleistyneet, symmetriset muutokset voivat liittyä kuumeiluun (esimerkiksi penikkatauti),
puutteelliseen ruokintaan tai hypokalsemiaan. Paikalliset vauriot johtuvat usein traumasta tai
esimerkiksi puremahaavan tai komplisoituneesti murtuneen maitohampaan aiheuttamasta
infektiosta. Ihmisillä tunnetaan taudin perinnöllisiä muotoja, mutta niiden esiintymisestä koiralla
tai kissalla ei ole tietoa.

Kiillemuutokset keräävät epätasaisuutensa vuoksi plakkia helpommin kuin terve kiille, joten
hyvästä suuhygieniasta huolehtiminen on tärkeää. Ne saattavat varsinkin nuorella eläimellä olla
herkempiä ulkoisille ärsykkeille, kuten puremiselle ja kylmälle. Iän myötä hampaan dentiinikerros
paksuuntuu, jolloin herkkyys vähenee. Arkoja, mutta pinnallisia vaurioita voidaan käsitellä
esimerkiksi uorilla, joka kovettaa kiillettä. Syvempiä muutoksia voidaan paikata.

Syvissä vaurioissa dentiinin tubulukset ovat paljastuneet, mikä mahdollistaa pulpan
infektoitumisen. Näiden komplisoituneiden vaurioiden havaitsemiseksi kiillemuutospotilaita tulisi
seurata säännöllisesti sekä kliinisesti että röntgenologisesti.

Maitohammas ja sen pysyvä vastine eivät saisi olla suussa yhtä aikaa. Irtoamattomat maitohampaat
lisäävät purentaongelman kehittymisen todennäköisyyttä. Tavallisimmin ongelmia ilmenee kulmahampaiden
ja etuhampaiden kohdalla. Varsinkin, jos purenta ei ole normaali, maitohammas
kannattaa poistaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja leikkauksellisesti, jotta hammas
saataisiin varmasti kokonaan pois. Jos purenta ei aiheuta ongelmia, poistolla ei ole yhtä kiire, mutta
ahtaat hammasvälit altistavat plakin kertymiselle ja siten parodontiitille.

Takaisin verkkoklinikan pääsivulle
Takaisin etusivulle

Artikkelin kirjoittaja: Mari Koljonen, ELL
Artikkelin kirjoitusvuosi: 2008

© 2008 Apex Malmin Eläinklinikka. Lyhyt lainaus artikkelista sallitaan, kun artikkelin kirjoittaja, Malmin Eläinklinikka Apex ja kirjoitusvuosi mainitaan.