Kissan herpesvirus-1, (FHV-1)
Kissan herpesvirus-1 (Feline herpesvirus-1, FHV-1) on maailmanlaajuisesti kissan
sidekalvotulehduksen ja sarveiskalvotulehduksen yleisin syy. FHV-1 aiheuttaa myös ylempien
hengitysteiden tulehdusta.
FHV-1 tarttuu kissasta toiseen nenäontelon, suun ja silmän eritteiden kautta sekä ihmisen
välityksellä. Itämisaika tartunnasta sairastumiseen on 2-6 vrk ja akuutti tauti kestää 1-2 viikkoa.
Kissa erittää virusta 1-3 viikkoa altistumisen jälkeen. FHV-1 on herkkä kuivuudelle ja suurimmalle
osalle tavallisimmista desinfektioaineista. FHV-1 ei tartu ihmiseen.
FHV-1 aiheuttaa muiden alfaherpesvirusten tapaan piileviä eli latentteja infektioita. Virus piiloutuu
ei-aktiivisessa muodossa hermoganglioihin, jolloin kissa on oireeton. Emältä saadut vasta-aineet
suojaavat vastasyntyneitä 2-10 viikon ajan, mutta eivät välttämättä anna riittävää suojaa latenttia,
oireetonta infektiota vastaan. Sairastetusta taudista jää heikko vasta-ainesuoja.
Markkinoilla olevat rokotteet eivät estä sairastumista, vaan ainoastaan lieventävät taudin –
silloinkin lähinnä ensimmäisen nk. primaari-infektion vakavuutta. Rokotteilla ei ole todettu tehoa
latenttiin infektioon. Kliinisten oireiden on todettu lisääntyvän käytettäessä elävää heikennettyä
rokotetta FHV-1- infektoituneelle potilaalle. Kortisonilääkitys, muut sairaudet, leikkaukset, synnytys
sekä imetys voivat saada aikaan oireiden puhkeamisen.
Kliiniset oireet
Primaari-infektio ilmenee tyypillisesti nuorilla kissoilla tai kissanpennuilla uneliaisuutena,
kuumeena, syömättömyytenä, nuhana, yskänä, nenä- ja silmävuotona. FHV-1-infektio rajoittuu
yleensä ylempiin hengitysteihin sekä silmiin. Infektoituneilla kissanpennuilla kuolleisuus tautiin
lähentelee 70 prosenttia - kaikkia altistuneita kissoja kohti kuolleisuus on kuitenkin alhainen.
Yleensä primaari-infektio on itsestään rajoittuva ja kissa toipuu ilman vakavia seuraamuksia.
Jopa yli 90 % kissoista on voinut altistua jossain elämänsä vaiheessa virukselle. Noin 80 %
infektoituneista kissoista jää viruksen kantajiksi primaari-infektion jälkeen ja 30 % niistä erittää
virusta ajoittain. Osa kissoista siis kehittää toistuvia, muutamasta päivästä jopa useisiin viikkoihin
kestäviä FHV-1-episodeja, jolloin oireina voi olla nuhaisuutta, sidekalvon tulehdusta ja
sarveiskalvon tulehdusta ja / tai haavautumista. Silmäoireet voivat olla vain toispuoleisia.
Sidekalvon tulehduksen ja sarveiskalvon tulehduksen lisäksi FHV-1-infektioon voi liittyä myös muita
silmäoireita kuten vastasyntyneen silmätulehdusta, silmän sidekalvon liimautumista itseensä tai
sarveiskalvoon, kuivasilmäisyyttä, sarveiskalvon syvempien kerrosten tulehdusta, sarveiskalvon nk.
eosinoilistä tulehdusta, sarveiskalvon kuolioitumista eli sekvesterimuodostusta, pinnallisia
ei-parantuvia karttamaisia sarveiskalvohaavaumia, luomen sisään kiertymistä sekä värikalvon
tulehdusta. FHV-1-infektion ei ole todettu aiheuttavan linssi- eikä verkkokalvomuutoksia.
Sidekalvotulehduksen jälkeen voi myös esiintyä kroonista kyynelvuotoa, joka yleensä johtuu
kyynelkanava-aukkojen tai -tiehyiden kaventumisesta tai tukkeutumisesta.
Diagnostiikka
FHV-1-infektiota epäiltäessä on tärkeää tehdä täydellinen silmätutkimus. Kissanpentujen primaari
FHV-1-infektio pystytään usein diagnosoimaan silmä- ja mahdollisten hengitystieoireiden
perusteella. Vanhemmilla kissoilla diagnosointi on vaikeampaa pelkästään kliinisten oireiden
perusteella. Kissalla, jolla on ajoittaista nuhaa ja sarveiskalvohaavaumia, on hyvin todennäköisesti
krooninen FHV-1-infektio.
Potilaan historia ja kliiniset oireet ovat tärkeimmät huomioon otettavat seikat diagnosoitaessa
FHV-1-infektiota. Muut FHV-1-infektion diagnosoimiseen käytetyt menetelmät (solunäytteet,
viruseristys, immuno uoresenssi) ovat käyttökelpoisia lähinnä akuuteissa FHV-1-infektioissa.
Serologisen testin (vasta-aineiden määritys verestä) tulokseen vaikuttavat aiemmat infektiot sekä
rokotusten aiheuttamat vasta-aineet.
PCR - tekniikka on luotettava moderniin molekyylitekniikkaan perustuva menetelmä, jossa viruksen
geenin molekyylin DNA monistetaan, jolloin virus voidaan helpommin tunnistaa hyvin
niukoistakin näytteistä. Viruksen luonteesta johtuen (latentit infektiot) voidaan kuitenkin saada
positiivisia tuloksia oireettomista kissoista. Toisaalta näytteenottotavasta riippuen näytteeseen
tulevien viruspartikkelien määrä voi olla riittämätön, jolloin voidaan saada virheellisesti negatiivisia
tuloksia. Lisäksi on todettu, että kliinisten näytteiden tutkimustuloksissa on suuria eroja riippuen
laboratorion valitsemasta PCR-tutkimusmenetelmästä.
On tärkeää sulkea pois vastaavia kliinisiä oireita aiheuttavat muut taudinaiheuttajat. Tämä voidaan
tehdä sidekalvolta ja sarveiskalvolta otettujen solunäytteiden ja PCR-tekniikalla tehtyjen
tutkimusten avulla esimerkiksi Chlamydophila felis-infektion varalta. Kissan herpesvirusinfektiota
tulee aina epäillä ensisijaisesti kissan sidekalvon ja sarveiskalvon tulehduksen aiheuttajaksi, mikäli
muita syitä ei ole todettavissa, sillä FHV-1-infektio on erittäin yleinen kissalla.
Hoito
Silmien ja nenän eritteet tulisi puhdistaa säännöllisesti useita kertoja päivässä esimerkiksi
keittosuolaliuoksen avulla. Tarvittaessa toissijaisten bakteeri-infektioiden hoitoon käytetään
erityisesti Chlamydophila- ja Mycoplasma felis – mikrobeihin tehoavia paikallisvalmisteita.
Potilailla, joilla on sidekalvon liimautumista, vakava tai toistuva sidekalvon tulehdus, sarveiskalvon
haavaumia tai sarveiskalvon tulehdusta, käytetään paikallisia tai suun kautta annettavia antiviraalisia
lääkkeitä, lysiiniä, interferoniterapiaa sekä anti-inflammatorista terapiaa. Paikallisista antiviraalisista
lääkkeistä käytetään mm. tri uridiinia. Annostelu on kuuden- kahdeksan tunnin välein yleensä
3-4 viikon ajan. Suun kautta voidaan antaa famsikloviiriä, jota annetaan enintään 90 mg/kg yleensä
kaksi kertaa päivässä 10-30 pv ajan. Suun kautta annettavan lysiinin syöttäminen (pennuille 250
mg, aikuisille 500 mg kahdesti vuorokaudessa) on osoittautunut turvalliseksi ja tehokkaaksi
menetelmäksi lieventämään FHV-1-viruksen aiheuttamaa sidekalvon tulehduksen vakavuutta sekä
ennaltaehkäisemään oireiden uusiutumisia. Interferoniterapiaa (interferoni-a sekä suun kautta että
paikallisesti annosteltuna) käytetään myös FHV-1-infektion hoidossa, joskaan hoidon tehosta ei ole
tieteellistä näyttöä.
Antiviraalisten lääkkeiden, antibioottien ja muun edellä mainitun hoidon lisäksi kissanpentujen
vakavissa FHV-1-infektioissa sidekalvon kiinnikkeet tulee mekaanisesti poistaa, jottei niistä tulisi
pysyviä. Vanhemmilla kissoilla esiintyvien sarveiskalvon haavaumien pinnallisten irtoavien
reunojen mekaaninen poisto edistää haavaumien paranemista sekä vähentää paikallisesti
viruspartikkelien määrää. Stressitekijöiden minimoiminen ehkäisee oireiden uusiutumisia.
 Takaisin verkkoklinikan pääsivulle
Takaisin etusivulle
Artikkelin kirjoittaja: Sari Jalomäki, ELL, pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri, silmätarkastuseläinlääkäri
Artikkelin kirjoitusvuosi: 2009
© 2009 Apex Malmin Eläinklinikka. Lyhyt lainaus artikkelista sallitaan, kun artikkelin kirjoittaja, Malmin Eläinklinikka Apex ja kirjoitusvuosi mainitaan.
|
