Linssiluksaatio ja sen kirurginen hoito

Linssiluksaatio eli linssin sijoiltaanmeno johtuu linssin ripustinsäikeiden perinnöllisestä
heikkoudesta. Sairaus ilmenee yleensä 3-6 v iässä. Sairaus on tyypillinen terrieriroduilla, mutta
esiintyy myös monella muulla rodulla kuten kiinanharjakoiralla, italian spitzillä, chow chowlla,
miniature bull terrierillä, lancashire heelerillä.

Alkuun linssi subluksoituu eli irtoaa pois paikaltaan vain osittain mutta lopulta luksoituu eli irtoaa
pois paikaltaan kokonaan. Yleensä molempien silmien linssit luksoituvat, mutta ei välttämättä
samaan aikaan. Osin tai kokonaan irtautunut linssi aiheuttaa mikrotraumaa silmän sisäisille
rakenteille, mikä osaltaan aiheuttaa ja ylläpitää silmän sisäistä tulehdusreaktiota. Luksoitunut
linssi voi vaeltaa silmän sisällä pupilla-aukon läpi silmän etukammiotilaan estäen silmän sisäisen
nestekierron jolloin silmänpaine yleensä nousee. Tila on tällöin kivulias ja jatkuessaan johtaa
verkkokalvon vaurioihin ja siten näkökyvyn pysyvään menetykseen. Nopea leikkaushoito
(luksoituneen linssin poisto) on tällöin tarpeen, lopputuloksena on kuitenkin ennusteeltaan ja
näkökyvyltään heikentynyt silmä.

Nykyään linssi pyritään leikkaamaan jo subluksaatiovaiheessa, jolloin ripustinsäikeet eivät
ole rappeutuneet kokonaan, eikä liikkuva linssi ole ehtinyt aiheuttaa mikrotraumaa silmän
sisällä. Linssikapselin verhoama linssi tyhjennetään ensin linssikapselin etuosaan tehdyn
aukon kautta fakoemulsifikaatiomenetelmällä, jonka jälkeen kapseli poistetaan leikkauksessa
käytetyn pienen (3-4 mm) sarveiskalvon leikkaushaavan kautta. Tällä tavoin säästytään pitkän
leikkaushaavan tekemiseltä ja voidaan paremmin ylläpitää silmän normaali silmänpaine
leikkauksen ajan. Leikkausaika on lyhyt ja leikkauksen aikana aiheutettu silmän sisäinen trauma
minimaalista. Subluksoituneen linssin fakoemulsifikaatioleikkaushoito on ennusteeltaan parempi
kuin kokonaan luksoituneen linssin poistoleikkaus. Myöhemmin ilmenevien komplikaatioiden
(silmänpainetauti, verkkokalvoirtaumat) määrä on tutkitusti vähäisempi kuin kokonaan
luksoituneen linssin poistoleikkauksessa. Näkökyky on toki edelleen merkittävästi heikentynyt
linssin taittovoimakkuuden menettämisen myötä.

Keinolinssien käyttö tänä päivänä koirien harmaakaihileikkauksissa on yleistä. Keinolinssin
myötä kaihileikatun silmän taittovoimakkuus säilyy entisellään. Linssileikkauspotilaiden
elämänlaatu on keinolinssin kanssa parempi kuin ilman keinolinssiä. Kaihipotilaille keinolinssi
laitetaan linssikapselin sisään. Totaali linssiluksaatiopotilaille leikkaushoidon jälkeen ei voida
käyttää perinteisiä keinolinssejä linssikapselin puuttumisen takia. Linssin taittovoimakkuuden
menettämisen myötä koirapotilaan näkökyky on merkittävästi heikentynyt, mutta potilas toki
pärjää ilman keinolinssiä.

Mikäli linssi on alle 180 ° sijoiltaan, voidaan linssin sisältö tyhjentää fakoemulsifikaatiotekniikalla,
linssikapseli jää tällöin paikalleen ja sen sisään voidaan laittaa linssikapselin jänniterengas
(Capsular Tension Ring, CTR) sekä harmaakaihileikkauksissa käytettävä keinolinssi, jolloin silmän
taittovoimakkuus säilyy. Jänniterengas ”stabiloi” linssiä eli pingottaa kapselin paikalleen (vrt
pyörän pinnat). Keinolinssin myötä linssi on kevyt ja muodoltaan litteä, mikä osaltaan vähentää
liikkuvan linssin aiheuttamaa traumaa ja siten hidastaa / estää lopullista sijoiltaan menoa.
Erityinen värikalvon taakse ommeltava keinolinssi (SIOLF linssi) voidaan laittaa potilaille,
joilla linssi on irronnut kokonaan tai yli 180°. Tämän toimenpiteen tavoitteena on säilyttää
taittovoimakkuus. Haittana on linssien toistaiseksi epäkäytännöllinen muotoilu, toimenpiteen
hankaluus ja siten kohonneet komplikaatioriskit. SIOLF linssien kehittyessä ja samaan aikaan
sädekehälisäkkeen laseroinnin yleistyessä, ennuste ommeltavien linssien suhteen parantunee
selvästi.

Jatkohoito ja –kontrollit:

Seuraavat kontrollit ovat +1 ja +7 pv kuluttua, sen jälkeen arvion mukaan + 1 kk, + 2-3 kk, + 6 kk,
+ 6 kk ja jatkossa 6-12 kk välein. Mikäli silmän / silmien tila on vakaa, potilaalla käytetään yleensä
6 vkon ajan antibiootti+kortisoni-yhdistelmätippaa 4 krt/pv, jonka jälkeen siirrytään asteittain
tulehduskipulääke-tipan käyttöön usein 6-12 kk ajaksi, annostiheys kuitenkin tällöin yleensä vain
1-2 krt/pv.

Jatkohoidon onnistuminen on ensiarvoisen tärkeää jotta voimme kaikki olla tyytyväisiä
lopputulokseen. Alla olevia ohjeita tulee seurata mahdollisimman tarkasti. Meihin tulee ottaa
yhteyttä mikäli hoito ei syystä tai toisesta onnistu ohjeittemme mukaan.

JATKOHOITO:

  1. Lepoa 4 viikon ajan: kytkettynä liikunta kävellen, vältettävä juoksemista, hyppäämistä, rajua
    leikkimistä, merkittävää pään ravistelua, isoja puruluita. Ei saa hengästyä.

  2. Kauluri, joka kiinitetään mieluiten valjaisiin (kaulapanta voi nostaa silmänpainetta) raapimisen
    ja hankaamisen estämiseksi yleensä 1-2 viikon ajan. Tämä on hyvin tärkeää, jotta silmä saa
    rauhassa toipua leikkauksesta. Kauluria ei saa ottaa pois edes valvotusti, tällöin nopea hankaamisliike
    ei ole estettävissa ja vahingot voivat olla korvaamattomat. Potilas oppii melko
    nopeasti syömään ja juomaan kaulurin kanssa ja lakkaa törmäilemästä ovenpieliin jne.

  3. Silmä voi erittää hieman normaalia enemmän kirkasta / värillistä (usein punertavaa /
    rusehtavaa / vaaleaa) eritettä ensimmäisen viikon ajan. Erite voidaan varovasti pyyhkiä pois
    silmäkulmasta lämpimään puhtaaseen veteen tai keittosuolaan kastetun pumpulin / pehmeän
    puuvillaliinan avulla kaksi kertaa päivässä. Mikäli vuoto on runsasta, ottakaa yhteyttä klinikallemme.

  4. Silmä voi punoittaa normaalia enemmän, mikä on tavallista leikkauksen jälkeen. Mikäli
    punoitus lisääntyy siihen verrattuna kun potilas kotiutettiin, ottakaa yhteyttä klinikallemme.

  5. Leikatun silmän siristely ei ole epätavallista leikkauksen / silmätipan annon jälkeen. Mikäli
    siristely on jatkuvaa tai se lisääntyy siihen verrattuna kun potilas kotiutettiin, ottakaa yhteyttä
    klinikallemme.

  6. Muita tarkasteltavia asioita: - sameus sarveiskalvolla (normaalisti kirkas läpinäkyvä silmän
    etummaisin osa), – kipu, - voimakas halu raapia / hangata silmää, - äkillinen sokeus. Mikäli
    em. oireita esiintyy, ottakaa yhteyttä klinikallemme.

  7. On hyvin tärkeää noudattaa annettuja ohjeita kontrollikäyntien suhteen. Kontrollikäyntien
    yhteydessä voimme todeta mahdolliset poikkeavat löydökset ja muuttaa tarvittaessa lääkityksiä
    hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi. Samoin on hyvin tärkeää noudattaa lääkitysohjeita,
    jotka saitte käynnin yhteydessä. Mikäli jokin lääke uhkaa loppua ennen seuraavaa kontrollikäyntiä,
    ottakaa yhteyttä klinikallemme, jolloin uusimme reseptin jotta lääkitykseen ei tule
    tarpeettomia keskeytyksiä.

MUITA YLEISIÄ OHJEITA

Pitäkää vähintään 5 min tauko silmätippojen annostelun välissä, jotta niiden imeytyminen ei estyisi
liian tiheän annostelun takia. Ottakaa kontrollikäynneille kaikki annetut silmätipat / suun kautta
annettavat valmisteet mukaan, jotta voimme arvioida niiden lisätarpeen. Säilyttäkää tipat pullossa
olevan ohjeen mukaan. Kertokaa meille, mikäli jokin annettava lääke mielestänne aiheuttaa
sivuoireita (näitä voivat olla mm. tipan annon jälkeen: voimakas punoitus / siristely / silmävuoto
ja suun kautta annetun lääkkeen aiheuttamat ruoansulatuskanavan oireet: ruokahaluttomuus /
oksentelu / ripuli).

Takaisin verkkoklinikan pääsivulle
Takaisin etusivulle


Artikkelin kirjoittaja: Sari Jalomäki, ELL, pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri, silmätarkastuseläinlääkäri
Artikkelin kirjoitusvuosi: 2010

© 2010 Apex Malmin Eläinklinikka. Lyhyt lainaus artikkelista sallitaan, kun artikkelin kirjoittaja, Malmin Eläinklinikka Apex ja kirjoitusvuosi mainitaan.