Punainen silmä

Omistajan on suhteellisen helppo todeta lemmikkinsä silmän tai silmien punoittavan

Punoitus on useimmiten sidekalvon tulehduksesta johtuvaa. Sidekalvo on läpikuultava
limakalvomainen pinnallisin rakenne silmämunan ja luomien sisäpintojen päällä muutamine
hentoine suonineen. Sidekalvon punoitukseen voi kuitenkin liittyä ensisijaisena syynä useita
vakavia silmän sairaustiloja, jonka takia jokainen punoittava silmä, viimeistään oireen jatkuessa, on
tutkittava tarkoin.

Punoitus saattaa olla myös sidekalvon alaiseen verenvuotoon liittyvää, kovakalvon päällistä
`syvempää´ punoitusta, sarveiskalvon punoitusta siihen tulleen suonituksen vuoksi tai silmän
sisäiseen verenvuotoon liittyvää.

Sidekalvon tulehdus

Koiran sidekalvon tulehdusta voivat aiheuttaa mm. mekaaninen ärsytys (ylimääräiset ripset
luomien reunoissa tai luomien sisäpinnoilla, luomen kiertymä ulos- tai sisäänpäin), alentunut
kyynelnesteen tuotanto, bakteeri-infektiot, penikkatautivirus ja allergiat.

Kissalla edellä mainittujen syiden lisäksi sidekalvon tulehdusta voivat aiheuttaa Herpes virus ja
Chlamydophila-mikrobi.

Ei-tulehdukselliset punoitukset sidekalvolla

Verenkiertohäiriöt paikallisesti tai yleisesti voivat aiheuttaa suonten laajentumista ja niiden
verentäytteisyyttä. Silmän takana sijaitsevat tilaa vievät massat, kuten uudismuodostumat ja
bakteriellit paiseiset tulehdukset, aiheuttavat silmän eriasteista ulostyöntymistä ja sidekalvon
punoitusta. Lisäksi silmän sympaattisen hermon vaurio (Hornerin syndrooma) aiheuttaa
toissijaisesti sidekalvon punoitusta.

Sidekalvon alaiset verenvuodot

Sidekalvon alla saatetaan nähdä verenvuotoa joka voi jakaantua tasaisesti laajalle alueelle tai olla
pistemäistä. Tämä voi olla seurausta trauman aiheuttamasta suonen rikkoontumisesta tai yleisestä
verenvuototaipumuksesta.

Kovakalvon päällinen punoitus

Kovakalvo sijaitsee sidekalvon alla silmämunassa, ollen pinnallisin silmämunan kolmesta
kerroksesta (kovakalvo, suonikalvo ja verkkokalvo). Edessä läpinäkyvä kerros on sarveiskalvo.

Kovakalvon päällinen verentungos (sidekalvon alla suonet paksuja ja verentäyteisiä) aiheutuu lähes
aina joko silmänpainetaudista ja / tai vakavasta suonikalvon tulehduksesta. Molemmat em. tilat
vaativat tarkkoja tutkimuksia. Silmänpaineen mittaus, kammiokulman tarkastelu (gonioskopia)
sekä verkkokalvon ja näköhermon pään arviointi onnistuu usein vain niihin erikoistuneilta
eläinlääkäreiltä, joten ensiavun jälkeen potilas on aina syytä toimittaa jatkotutkimuksiin
silmäsairauksiin perehtyneelle eläinlääkärille. Hidastelu oikean hoidon aloituksessa saattaa johtaa
palautumattomaan näön menetykseen.

Silmäoireiden lisäksi koiralla ja kissalla on usein kivun seurauksena yleisoireita kuten
syömättömyyttä ja väsyneisyyttä.

Sarveiskalvon punoitus

Voimakas sarveiskalvon uudissuonitus saattaa aiheuttaa silmän punaisuutta. Sarveiskalvo on kirkas,
läpinäkyvä, suoneton valoa taittava silmän etummaisin osa. Sarveiskalvo voi suonittua pinnallisesti
mm. trauman, vierasesineen, kemiallisen ärsytyksen, kuivasilmäisyyden, kroonisen bakteeri- tai
virusinfektion, kroonisen pinnallisen sarveiskalvotulehduksen eli pannuksen, kissan eosinoilisen
sarveiskalvotulehduksen ja sekvesterin, sekä virheellisen luomiraon rakenteen (lagophthalmos =
potilas ei pysty sulkemaan silmiään) seurauksena.

Sarveiskalvon syvemmän kerroksen eli stroman suonitus liittyy aina suonikalvon tulehdukseen.

Silmän sisäinen punoitus

Silmän sisäistä verenvuotoa voivat aiheuttaa mm. trauma, verenpaineen nousu,
verenhyytymishäiriöt, synnynäiset kehityshäiriöt kuten mm CEA Colliella, silmän sisäiset kasvaimet
ja muut vakavat tulehdustilaa aiheuttavat ensisijaiset silmän sairaustilat.

Yhteenveto

Punoittava silmä on aina haasteellinen tutkittava.

Silmän lievänkin punoituksen taustalla voi olla vakavia silmän näkökykyä uhkaavia silmäsairauksia,
jolloin oikea ja nopeasti aloitettu hoito on ensiarvoisen tärkeää.

Pitää myös muistaa, että silmät ovat osa kokonaisuutta, tarvittaessa jatkotutkimuksiin kuuluvat
myös laboratorionäytteiden otto, röntgen- ja ultraäänitutkimus.

Takaisin verkkoklinikan pääsivulle
Takaisin etusivulle


Artikkelin kirjoittaja: Sari Jalomäki, ELL, pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri, silmätarkastuseläinlääkäri
Artikkelin kirjoitusvuosi: 2008

© 2008 Apex Malmin Eläinklinikka. Lyhyt lainaus artikkelista sallitaan, kun artikkelin kirjoittaja, Malmin Eläinklinikka Apex ja kirjoitusvuosi mainitaan.